Bratislava on pienempi pääkaupunki lähellä kahta eurooppalaista suurkaupunkia, Wieniä ja Budapestia. Tonava-joki yhdistää kaupunkeja ja toimii yhtenä luonnollisena vaäylänä niiden välillä. Kaupunki olai kauan muiden pääkaupunkien varjossa mutta nyttemmin matkailijoiden määrä on on kasvanut vuosittain ja varsinkin EU-jäsenyyden 2004 jälkeen on kaupunki ollut avoimempi matkailijoille kuin koskaan aikaisemmin.
Bratislava levittäytyy Tonavan molemmille rannoille vanhan linnan silmien alla, Vähä-Karpaattien eteläisimmillä rinteillä. Matkaa Itävallan pääkaupunkiin on vain 60 kilometriä. Nämä ovatkin Euroopan kaksi lähekkäisintä pääkaupunkia.
Bratislava on noin puolen miljoonan asukkaan kaupunki, pinta-alaltaan 368 neliökilometriä. Kaupungin sydän on viihtyisä Vanhakaupunki, Stare Mesto, virran pohjoisrannalla. Vanhassakaupungissa on uskomattoman kauniita taloja, kirkkoja, hienoja palatseja, joiden saleihin kätkeytyy museoita ja gallerioita. Vanhakaupunki tarjoaa rikasta kultturielämää monissa viehättävissä kahviloissa, ravintoloissa ja viinituvissaan. Ympäri vuoden kaupungin kaduilla on tapahtumia, konsertteja, markkinoita, kruunajaisjuhlat jne.
Vaikka kaupunkia on viimevuosina peruskorjattu, näkyy maan totalitaarinen lähimenneisyys vielä ympäristössä. Esimerkkeinä kansallisgallerian julkisivu tai Uusi silta/Kansannousun silta/UFO-silta, jonka alta jouduttiin rakennettaessa raivaamaan suuri osa linnanalaisesta juutalaiskaupungiosasta mm. vanha Synagoga.
Toisella puolen Tonavaa nähdään vastavuoroisesti suurimman esikaupungin Petrzalkan silhuetti. 1970-luvulla rakennetulla alueella elää 150 tuhatta asukasta, keskimäärin 8889 yhdellä neliökilometrillä.